Näytetään tekstit, joissa on tunniste tmk. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tmk. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. joulukuuta 2016

TEIT MEISTÄ KAUNIIN

Viikko on alkanut melko... noh... heikosti. Nyt on vasta tiistai puolessa välissä ja tässä on kerennyt jo hermot palamaan useammankin kerran ja pari reissua hammaslääkäriinkin on tehty. Eilen tulin kamalan päivän jälkeen kotiin ovet paukkuen. Päivän fiilis muuttui täysin kun huomasin, että eteisessä odotti paketti. Paketti sisälti DVD:n jonka kotiutumista olen odottanut kuin kuuta nousevaa! Kyseessä on mielestäni ehdottomasti vuoden paras leffa, eli Teit meistä kauniin.


Kävin katsomassa ko. leffan jo teattereissa (itseasiassa parikin kertaa) ja rakastuin heti! Aivan uskomatonta, miten hienosti elokuva on tehty. Tietysti arviointikykyyni varmasti vaikuttaa tunneside Apulantaan. Apikset oli minunkin teiniajan suurimpia bändejä ja kyllähän poikia tulee vieläkin kuunneltua. Wirtasen Toni on  yksinkertaisesti tämän maan parhaita biisintekijöitä.




Silti tapa, jolla elokuva on toteutettu on järjettömän hieno. Juoni liikkuu sujuvasti eteenpäin ja kaikki näyttää juuri siltä, että leffa olisi oikeastikkin kuvattu 90-luvulla. Huomaa, että leffaa on tehnyt juuri oikea sakki. Leffassa soivat biisitkin ovat.. ah, vain kultaa! <3 Kuunnelkaa soundtrack Spotifysta!!



Kaikista järjettömintä on se, että miten ihmeessä elokuvaan on löytynyt noin mahtava näyttelijäkaarti? Ei mihinkään rooliin olisi voinut löytää parempaa tekijää. Välillä melkein unohtaa, että ei ne olekkaan oikeasti ihan itse Toni, Sipe ja Tuukka jotka leffassa seikkailee vaan Tatu, Teppo ja Iiro. Varsinkin Sinisalon Tatu on ottanut haltuun Toni Wirtasen maneerit puhetyylistä ilmeisiin asti ihan uskomattoman hyvin! Jätkä kuullostaa ihan Wirtaselta leffassa. Huh huh.



Temosen Tuukka todistaa tällä leffalla, miten helvetin hyvä hän on siinä mitä tekee. Varmasti on herra joutunut menemään itseenä ja joutunut käymään rankkojakin asioita läpi leffaa tehdessä. Hänen ja vaimonsa Olgan yhteistyö näyttää toimivan ja he saavat aikaan vain taidetta. Jussipalkintoja odotellessa ;)

Tästä postauksesta voi siis varmaan todeta, että leffa meni meikäläisen elämän top10 leffoihin heittämällä. Nytkin se tuossa taustalla pyörii. Taas. Kai kaikki on jo nähny leffan? Jos ei, niin kipkoptsiptsop  ostamaan / vuokraamaan leffa  ja leffailta pystyyn, Kertokaa mitä tykkäsitte?

Jennasus