JÄÄKIEKKO, TUO ÄIJJIEN ÄIJJIEN LAJI

Moi, nyt tulee teksti jonka kirjoittamista olen miettinyt pitkään. Jotenkin ei vaan ole koskaan iskenyt sellaista inspistä, että saisin kirjoitettua kokonaisen tekstin. Tänään se kuitenkin tuli ja tässä sitä turistaan. Tänään turistaan sellaisesta aiheesta joka on mulle yksi henkireikä, nimittäin jääkiekosta ja tarkemmin ottaen KalPasta. Aiheesta on aiemmissakin postauksissa mainittu, mutta kyllä tämä oman postauksen tarvitseen.

Jokaisella meillä on varmasti joku sellainen asia / paikka/ harrastus, jonka avulla saa aivot nollattua. Minulla se paikka on Kuopion jäähalli eli Niiralan monttu. Sinne mä voin mennä vaikka yksin istumaan, katsomaan peliä ja unohdan aikalailla kaiken sen hallin ulkopuolisen elämän. Jos teillä ei ole mitään tuollaista paikaa / asiaa, niin koittakaa etsiä sellainen. Se tuo ihan helvetisti voimia arkeen ja juhlaankin :)

Moni varmasti miettii, että mitä ihmeellistä on siinä kun 40 miestä pyörii pienessä kaukalossa kumilätkän perässä. Niin mietin minäkin. Jotenkin olen vaan kasvanut sellaisessa ympäristössä missä jääkiekko on aina kuulunut asiaan. Iskä ja äiti molemmat pyörii jäähallilla erinäisissä työtehtävissä ja jäähalli on muutenkin sellainen meidän suvun kohtaamispaikka. Kaikki sukujuhlatkin menee yleensä niin, että jossakin vaiheessa me huomataan puhuvamme edes jollakin tavalla lätkästä. 

Jo pienenä kävin sukulaisten kanssa katsomassa pelejä. Muistan miten olen istunut hallin portailla ja syönyt karkkia onnellisena. Muistan myös sen, että aina kun erä päättyi ja summeri soi, niin korvat piti peittää käsillä kun se ääni oli niin kova. 😃
Sitten meni muutamia vuosia, niin että hevoshommat meni kaiken edelle ja peleissä ei tullut käytyä. Kuitenkin vuonna öö oiskohan ollut 2009 jotenkin päädyin taas hallille ja se lätkäkärpänen puraisi enemmän kuin koskaan. (miksi muuten tuo sanonta on että joku kärpänen puraisee? Ei kärpäset pure... )

KalPaa voi myös kiitttää, siitä että olen löytänyt miehen vierelleni. Oltiin miekkosen kanssa oltu samassa koulussa kyllä jo 3-vuotta, mutta sitten eräs KalPa- HPK peli 18.4.2010 muutti kaiken. Sieltä meidän juttu lähti, kun satuttiin katselemaan peli samassa seurueessa. Näin jäähallista tuli entistä tärkeämpi paikka. Onneksi meitä molempia kiinnostaa ko. lajin seuraaminen. En varmaan ikinä voisi olla miehen kanssa, joka ei ymmärrä tästä hommasta mitään. Sehän pitäisi minua hulluna!

Pääsin myös kouluaikona tekemään työharjoitteluni KalPan fanituote puolella. Se oli MAH-TA-VAA. Muistan kun sain tuon työharjoittelupaikan, niin en koskaan ikinä ole ollut mistään niin innoissani. Se oli melkoinen tunneryöppy se. Olinkin sitten kaikki loput työharjoittelut samassa paikassa ja tulihan tuolla tehtyä ihan oikeitakin töitä jonkin aikaa. Työ siellä on ollut ainut, mihin ei ärsyttänyt mennä ja missä uuden oppiminen on ollut mukavinta ikinä! Sain tuona aikana myös paljon uusia tovereita joista olen myös äärimmäisen kiitollinen. En unohda niitä aikoja ikinä. Never. Kiitos siis KalPalle kun pääsin tekemään unelma juttuja! <3

Kaikesta tästä voi siis varmaan jo todeta, että kyllä rakastan tätä hommaa. Fiilis hallilla, kaikki uudet tuttavuudet, se joka pelin jännitysnäytelmä ja varsinkin se fiilis voiton jälkeen.... Nuo ovat niitä asioita, jotka tekevät hommasta koko ajan vaan isompaa ja tärkeämpää. Olen törmännyt enemmän kuin paljon siihen oletukseen että " Naiset ei lätkää katso tai ainakaan ne ei siitä ymmärrä mitään". Voi kuulkaa te "äijjien äijjät"- Saatan tietää paljon enemmän kuin te. Ja mitä helvetin väliä sillä on mitä minun housuistani löytyy? Jos joku asia on tärkeä, niin se sitten on tärkeä. Piste. Olen heittänytkin ilmoille idean, että lähden joskus kiertämään kaikki KalPan 60-runkosarja ottelua ja kirjoitan kirjan kaikista näistä "asiantuntija" miehistä, jotka luuleevat tietevänsä, mutta eivät vain tiedä oikeasti mistään mitään. Silti ne vaan jaksaa aina katsoa meitä naisia silmiä pyöritellen. Pistää välillä vihaksi. 

No mutta se tästä mielensäpahoittamisesta. Haluan vain sanoa sen, että minulle (ja monelle monelle muulle) se ei ole vain jääkiekkoa. Se ei ole vain penkkiurheilua. Se on helvetin tärkeä harrastus ja iso osa elämää. Samalla tavalla kuin joillekkin on hevoset, musiikki tai vaikka neulominen.

Kiitos KalPalle kaikesta siitä mitä teette ja olette tehneet. Kiitos toverit jotka messissä tässä hommassa pyöritte tavalla tai toisella. Keltamusta sydän sykkii ja tänä keväänä toivottavasti päästään torille juhlimaan ensimmäistä kertaa ikinä! Usko on kova ja juhlia suunnitellaan jo ;)  💛

Nähdään hallilla!

Jennasus

PINTARAAPAISU

Moi!

Nyt tulee tylsää faktaa niille, jotka minut tuntevat läpikotaisin. Muille tämä varmasti avaa enemmän millainen neitokainen täällä sohvan nurkassa istuskelee ja tätä kirjoittelee.

Olen siis vuonna -94 syntynyt, kahden savolaisen ihmisen rakkauden hedelmä. Ilmeisesti olin niin täydellinen, että vanhempani päättivät pötkäyttää toisenkin samanlaisen eliön. Puhun nyt siis pikkusiskostani. Tuo pienempi versio minusta on kovaääninen, vähän rasittava mutta sitäkin tärkeämpi. Myö eleltiin iso osa lapsuudesta maaseudun rauhassa ja olen aika varma, että juuri se aika muokkasi minusta sellaisen kun tänä päivänä olen. Maalle muutetaan takaisin heti kun elämäntilanne sen suo!

Pikku Jenna ratsailla

Pienempänä hevoset olivat tärkein asia mitä tiesin. Niiden parissa tulikin pyörittyä ihan päivittäin teini-ikään asti. Sitten se kaikkein tärkein hevonen poistui vihreämmille laitumille ja samalla pahin teini-ikä iski Jennalla päälle. Rakas harrastus loppui siihen. 

Se kaikista tärkein.

Teini-iässä kuvioihin astui myös poika. Poika, joka on kuvioissa vielä tänäkin päivänä. Pojasta on kasvanut kyllä mies. Minun avomies. Yhteistä matkaa on takana nyt 6,5 vuotta eikä loppua näy. Tuo entinen, poika nykyinen mies on minulle tärkein eliö tässä maailman kaikkeudessa. Paljon on yhdessä koettu, mutta uskon että paras on vielä edessäpäin :) 

Tottakai minun ympärillä pyörii muitakin ihmisiä, jotka eivät pääse minusta eroon. Vaikka ystäväpiirini on pieni, se on sitäkin tärkeämpi. Kaikki toverit pitää minut järjissäni ja kulkevat mukana hupaisina sekä ei niin hupaisina aikoina. Kiitos kaikille siis siitä! 

Enhän minä tätä höpinöintiä pysty lopettamaan, ennen kun mainitsen jääkiekon. Oikeastaan nimenomaan Liigakiekon ja vielä tarkemmin KalPan. Tuo ihmeellinen joukko hikisiä miehiä keltaisissa paidoissaan on kulkenut mukana aina enemmän ja vähemmän. Ilman KalPan katsomoissa istuskelua olisi jäänyt kokematta paljon. Niiralanmontun katsomoista on löytynyt elämäni mies, ystäviä, tuttavia, entinen työpaikka ja paljon hyvää mieltä. Se on se paikka minne minä menen rentoutumaan ja nollaamaan pääni. 

 Tässä oli vain tärkeimmät turinat mitä nopeasti mieleeni tuli. Kuuluu elämääni paljon muutakin, mutta niistä (ja myös varmasti näistä aiheista) tulen kirjoittelemaan paljon enemmän ja tarkemmin ihan omia postauksiaan. Ajatellaan, että tämä oli vain sellainen pintaraapaisu Jennasta. Jennasta, jonka pitäisi olla jo tekemässä ruokaa nälkäiselle miekkoselle joka kohta pamahtaa kotiin. Nyt siis tarinointi riittäköön ja nokka kohti keittiötä.

Kiitos kun lueskelit ja palataan asiaan tuonnempana :) Hyvää viikonloppua kaikille!

Jennasus